“Tavoitteenamme on luoda ainutkertaisia rakennuksia, jotka sulautuvat osaksi ympäristöään. Tärkeää on ymmärtää rakennuksen luonne ja se, ketkä ovat rakennuksen tulevia käyttäjiä”, kertoo Lahdelma & Mahlamäki arkkitehtien sihteeri Liisa Koivuranta.
Heeros PSA otettiin Lahdelma & Mahlamäki arkkitehdeilla käyttöön vahvasti ohjelman selkeän työajanseurannan vuoksi. Järjestelmä palvelee yritystä erityisesti tuntiraporttien osalta. He käyttävät PSA:ta myös laskutusohjelmana, sillä laskutus ja tilastointi ovat yritykselle tärkeitä. Myös kulu- ja myyntilaskut toteutuvat Heeros PSA:n kautta. Ohjelmaa on käytetty osaltaan lisäksi ostolaskuihin.
Arkkitehtitoimisto on hyötynyt Heeros PSA:sta erityisesti työnajanseurannan näkökulmasta. Toinen olennainen osa ovat myyntilaskut. Ne tehtiin yrityksessä aiemmin epäkäytännöllisellä ja vanhanaikaisella ohjelmalla, mikä hidasti työntekoa.
“Samoin kululaskut luotiin Word-lomakkeelle, ja summat piti laskea itse. Oli varsin selvää, että asioihin piti tulla muutos”, täydentää yrityksen sihteeri.
Heeros PSA:n käyttöönoton jälkeen myyntilaskujen teko helpottui paljon. Laskutettavat tunnit voitiin siirtää suoraan laskulle. Myös laskujen visuaalinen ilme oli aiempaa selkeämpi.
"Kululaskujen tekeminen on työntekijöille helppoa, kun ohjelma laskee summat valmiiksi. Pidämme erityisesti työajanseurannasta. Nyt se on selkeää ja helppoa", summaa Koivuranta.
Tutustu Lahdelma & Mahlamäki arkkitehtien käyttämään PSA-ratkaisuun.